Vaikka viikko on ollut tosi vaativa, on se myös ollut tosi antoisa. Tapasin entisen yleisurheiluvalmentajani ja sovimme, että hän alkaa taas valmentamaan minua muutaman kerran viikossa. Olen joutunut lopettamaan urheilun moneen otteeseen vammojen takia, mutta en vain osaa pysyä poissa sieltä. Yleisurheilu on yksi harvoista asioista, joista todella nautin ja se myös auttaa jaksamaan paremmin elämän kolhujen keskellä. Plussaa on myös se, että saan tästä kaivattua lisäpotkua kilojen karistamiseen :) En malttaisi millään odottaa ensimmäisiä harjoituksia. Tarkoitus oli aloittaa jo tänään, mutta päätin jättää vielä väliin, sillä antibioottikuurikin on vielä kesken.

Töissä oli tänään kamalan ahdistava tilanne ruokatauolla. Mulla on tapana syödä töissä hyvin vähän, yleensä mangopiltti ja leipä ja tämähän sai aikaan kauhean kysymystulvan. Olisi tehnyt mieli lähteä juosten pois ruokapöydästä, mutta yllätyin kuinka rauhallisena pysyin ja sopersin jotakin heidän uteiluihinsa. Siitäkin selvittiin siis, mutta se jätti pienen kammon tulevia päiviä kohtaan, sillä työkaverini vaihtuvat päivittäin, joten en todennäköisesti tule kuittamaan näitä kyselyitä tällä päivällä.
Mukavaa uutta viikkoa kaikille! : >


